Ammattilaishaastattelu:

MAATALOUSLOMITTAJA

Taina Trygg, 37 v

Olen aina pitänyt eläimistä. Kiinnostus alkoi jo nuorena likkana, kun sain 13-vuotiaana hevosen. Halusin alkaa tehdä hommia eläinten kanssa. Hevosia pidin kotipihani tallissa 20 vuotta, parhaimmillaan niitä oli viisi ja yksi poni. Luovuin hevosista muutama vuosi sitten.

Lapsesta lähtien olin tottunut käsittelemään isoja eläimiä. Siitä oli valtavasti hyötyä, sillä lehmien kanssa ei pärjää, jos niitä pelkää.

Olen käynyt yhdeksän kuukauden mittaisen maatalouslomittajan kurssin vuonna 1989 Rajamäen aikuiskoulutuskeskuksessa. Sain veti valmistuttuani töitä Nurmijärven kunnalta. Nykyään lomittajat suorittavat usein kaksivuotisen maatalouden perustutkinnon tai opiskelevat ammattiin oppisopimuksella. Tätä ammattia ei kuitenkaan opita koulun penkillä, vaan vasta työssä.

Kiertävästä lomittajasta rengaslomittajaksi

Aluksi työskentelin kiertävänä lomittajana, jolloin tiloja oli paljon. Nykyään käyn vain neljällä tilalla Nurmijärven ja Tuusulan alueella, kuulun niin sanottuun lomitusrenkaaseen. Kaikki tilojen isännät ja emännät ovat tuttuja. Olen kuin yksi tilan jäsenistä, vaikka olekin ulkopuolinen. Se tekee työskentelystä erityisen mukavaa. Olen oppinut tuntemaan myös tilojen eläimet.

Sovimme keskenämme tilallisten kanssa työvuoroni kolmeksi, neljäksi kuukaudeksi kerrallaan. Voimme keskenämme sopia vuoroistani hyvinkin joustavasti. Vapaapäiväni eivät aina osu viikonlopuille. Ehdin juuri vuoden aikana lomittaa kaikkien neljällä tilalla olevien kahdeksan yrittäjän lomat. Pidän omista vuosilomistani osan kesällä, osan talvella.

En ole itse koskaan ajatellut, että ryhtyisin maatalousyrittäjäksi ja laittaisin oman karjatilan. Ehkä jos meillä olisi ollut pihapiirissä isompi navetta. Äidilläni oli lehmiä, mutta ne laitettiin pois kun olin pieni. Olen asunut koko ikäni Nurmijärvellä, vanhempani asuvat nyt samassa pihapiirissä. En voisi kuvitella muuttamani maaseudulta kaupunkiin kerrostaloon.

Aikaiset aamut - vapaat päivät

Aloitan työni kuudelta aamulla. Lähimmälle tilalle on matkaa viitisen kilometriä. Ei tarvitse kuin hypätä autoon! Peiliin ei tarvitse katsoa. Koska joudun sahaamaan useilla tiloilla, olen hankkinut jokaiselle neljälle tilalle omat kumisaappaat. Niinpä niitäkään ei tarvitse kantaa mukana.

Työskentelen sisätiloissa, mikä talvipakkasilla on helpotus. Heti aamulla putsaamme navetassa lehmien ruokintapöydät. Annostelemme valkuaiset, jauhot ja rehut. Siivoamme lehmien alustat. Yleensä en työskentele yksin, vaan joku tilallinen on mukana. Tiloilla on noin 20-30 lypsylehmää, ja lypsyyn kuluu aikaa helposti puolitoistakin tuntia. Tilan emäntä laittaa meille välissä aamukahvin ja puuron.

Noin kymmeneltä pääsen kotiin. Päiväni ovat kokonaan vapaita, mikä sopii minulle oikein hyvin. Voin ottaa päivätirsat tai tehdä muuten mitä haluan. Käyn hoitamassa asioitani Nurmijärven keskustassa. Joku kenties luulee, että olen työtön, kun pystyn niin paljon päivisin pyörimään keskustassa.

Lehmät pitäisi lypsää 12 tunnin välein, mikä sääntelee työaikojani. Iltalypsylle lähden puoli neljän maissa. Silloin lypsäminen sujuu yleensä vähän joutuisammin kuin aamulla. Kotiin palaan seitsemältä illalla.

Työaikoihin täytyy kuitenkin suhtautua joustavasti, sillä eläimet eivät ole koneita. Aina voi sattua jotain yllättävää, ja usein sattuukin. Äkillisissä tilanteissa ei saa itse hermostua, sillä oma käyttäytyminen vaikuttaa eläimiin. Eläin voi sairastua tai vaikkapa poikia. Monet kerrat olen joutunut toimimaan eläinlääkärinä poikimis- ja porsimistilanteissa. Silloin on joutunut kopeloimaan lehmää ties mistä.

Maidonlypsyä ja kiimantarkkailua

Lypsytaito on oma taiteenlajinsa. Näillä minun tiloillani ei ole lypsyrobotteja. Utareet täytyy puhdistaa ennen lypsimien laittoa. Tilalliset ovat hirveän tarkkoja siitä, ettei lypsymaidon joukkoon pääse bakteereja tai soluja. Maidon laatua tarkkaillaan koko ajan, sillä laatu vaikuttaa tilallisten tuottoihin.

Lehmän utare myös tulehtuu helposti. Jos sinne jää aamulla maitoa, iltapäivällä on jo tulehdus. Siksi lypsäminen täytyy todella osata.

Jos aamulla nukkuisi kaksi tuntia pommiin, tilalla olisi jo katastrofi. Navetassa olisi varmasti täysi huuto päällä. Lehmät ovat tottuneet, että ne lypsetään tiettyyn aikaan. Myös tuotannollisista syystä täytyy olla täsmällinen. Jos yhden aamun jättää väliin, toiste ei tarvitse tulla.

Minusta tykätään tiloilla ehkä myös siksi, että olen hyvä “kiimantarkkailija“. Jotta lehmä tuottaa hyvin maitoa, se täytyy saada poikimisen jälkeen uudestaan kantavaksi. Lehmällä on kiima-aika kolmen viikon välein. Kiima-ajan huomaa kirkkaasta limasta lehmän persuuksista. Toiset lehmät mylvivät, suoraan sanottuna huutavat sonnia. Siemennyksen ajankohta on erityisen tärkeä. Tilalliset eivät tykkää siitä, jos kiimat menevät ohi.

Strutsikoulutusta ja emakkosikojen hoitoa

Lypsykarjan lisäksi olen erikoistunut emakkosikaloiden hoitoon. Käyn yhdessä emakkosikalassa, jossa on noin 80 emakkoa. Ruokin, kolaan lantaa ja kuivaan alustoja. Haju on aivan hirveä, mutta siihen tottuu. Tilan emännän kanssa olemme kehitelleet kaikenlaisia konsteja, miten haju lähtee käsistä. Yksi tapa on hieroa kahvipuruja ihan hetken aikaa.

Emakot porsivat suhteellisen nopeaan tahtiin, sillä ne kantavat jälkeläisiään vain vajaat neljä kuukautta. Porsailta leikataan heti hampaat, etteivät ne purisi emän nisää rikki. Noin viikon ikäisiltä karjupossuilta leikataan kivekset. Sekin taidon olen opetellut. Tilan possut ovat välityspossuja, eli ne lähetetään toiselle tilalle kasvamaan lihasioiksi.

Hiljattain kävin myös Uudenmaan aikuiskoulutuskeskuksen järjestämän strutsinhoitokoulutuksen. Eihän tiedä, vaikka joku lähitiloista hankkisi strutseja. Jonkun pitäisi nekin hoitaa isäntien lomien aikana. Siinä vasta onkin eläin! Strutsi on nopea potkaisemaan ja arvaamaton. Se on villi eläin ja lisäksi laumaeläin. Kun yksi lintu säikähtää, säikähtävät kaikki muutkin.

Lomittajalla suuri vastuu

Vastuu työssä on melkoinen, sillä työ tapahtuu kokonaan toisen ihmisen, maatalousyrittäjän tiloissa. Voisi sanoa, että maatalouslomittajien harteilla on miljoonien omaisuus. Työssä täytyy olla sopeutuvainen, sillä jokaisella tilalla on vähän omat tapansa. Osa tiloista on laatinut hyvinkin huolelliset ohjeet lomittajille, toiset ohjeistavat lomittajia vähemmän.

Isäntää tai emäntää ei sovi mennä arvostelemaan, jos he tekevät jotain omasta mielestä oudolla tavalla. Minua tilalliset kuuntelevat kuitenkin hyvin, sillä he tuntevat minut ja luottavat ammattitaitooni. Sosiaalinen täytyy olla, jotta tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Vaitiolovelvollisuus on myös ehdoton. Tilalliset eivät tykkää siitä, että heidän asioistaan tai eläimistään puhutaan toisten kuullen.

Ruumiillista ja raskasta työtä

Ennen kuin työhön tottuu, se on ruumiillisesti raskasta. Mutta kunto ainakin pysyy treenaamattakin hyvänä! Mutta minä olen aina ollut ronskiotteinen. Huonona puolena ovat hajuhaitat. Minnekään ei voi oikein mennä, ennen kuin on saanut työvaatteet pois päältä. Kotiin tultuani nakkaan ne suoraan pesukoneeseen. Kerran jouduin emakkosikalareissun jäljiltä käymään kiireellä ruokakaupassa, ja jo rupesi poika kassajonossa kyselemään, että mikä täällä haisee. Hävetti hirveästi. Joku voi myös ihmetellä, miten jaksan nousta aina ennen kuutta aamulla. Siihen olen kuitenkin tottunut.

Eläinsuojelijalle tämä ammatti ei sovi. Heikkohermoinen ei ehkä kestäisi sitä, että kaikki eläimet menevät lihoiksi teurastamolle. Minä en osaa kiintyä eläimiin, vaikka niistä pidänkin.

Virolaiset lomittajat tulossa

Vie ehkä vuosia, ennen kuin voi oikeasti sanoa olevansa hyvä lomittaja. Olen tehnyt tätä työtä 14 vuotta ja tuntuu, että vieläkin tulee koko ajan uusia yllättäviä juttuja. Eläimistä oppii uutta koko ajan. Se pitää työtä mielenkiintoisena.

Kun aloitin, maatalouslomittajista oli hirveä pula. Nykyisin tilojen määrä kunnissa on vähentynyt. Pukkilan maatalouslomitusalueessa, johon itsekin kuulun, on jo 14 kuntaa. Voi olla, että jotkut lomittajat joutuvat reissaamaan tiloilla pitempiä matkoja kuin minä. Suurin osa maatalouslomittajista on naisia. Nykyään heitä on tullut paljon myös Virosta.

8.12.2004