Lomauttamisella
tarkoitetaan työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä tilanteessa,
jossa työsuhde pysyy muutoin voimassa.
Lomauttaminen
voi perustua 1) työnantajan yksipuoliseen päätökseen tai 2) työnantajan ja
työntekijän väliseen sopimukseen.
Lomautuksen
ajalta työntekijällä on oikeus pääsääntöisesti työttömyysturvaan.
Työnantaja
voi lomauttaa työntekijän työnteon kokonaan tai lyhentämällä säännöllistä
työaikaa. Lomautus voi olla määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva.
Lomautuksen ajalta työntekijällä on
oikeus työttömyysturvaan:
- Jos lomautus kohdistuu vähintään 10
työntekijään, työnantajalla on velvollisuus ilmoittaa lomautuksesta työ-
ja elinkeinotoimistolle. Tämä ilmoitus katsotaan työnhakijaksi
rekisteröitymiseksi.
- Muussa tapauksessa lomautetun työntekijän on
itse ilmoittauduttava työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon
henkilökohtaisesti.
Ilmoittautumiseen kannattaa käyttää sähköistä
työnhakijalomaketta (linkki oikealla), mutta lomakkeen voi täyttää myös
työ- ja elinkeinotoimistossa. Työttömyysturva-asia tulee kuitenkin
vireille vasta kun työntekijä käy henkilökohtaisesti työ- ja
elinkeinotoimistossa.
Sähköinen lomake: Työnhakijaksi
ilmoittautuminen
Lomauttamisen perusteet
Lomautus
on mahdollista, jos syynä ovat tuotannolliset tai taloudelliset seikat tai
työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti.
Edellytysten
katsotaan vähentyneen tilapäisesti,
jos niiden arvioidaan kestävän enintään 90 päivää. Silloinkin edellytetään,
ettei työnantaja voi tarjota muuta työtä tai työnantajan tarpeita vastaavaa
koulutusta.
Jos
työ on vähentynyt taloudellisista ja tuotannollisista syistä olennaisesti ja pysyvästi, eikä
työntekijälle voida tarjota muuta työtä tai koulutusta, työntekijä saadaan
lomauttaa toistaiseksi.
Määräaikainen
työntekijä voidaan lomauttaa vain silloin, kun hän työskentelee vakituisen
työntekijän sijaisena ja työnantajalla olisi oikeus lomauttaa kyseinen
työntekijä.
Toimenpiteet lomautuksen yhteydessä
Lomautustilanteessa
tulee noudattaa yhteistoimintalain säännöksiä, jos yrityksessä työskentelee
säännöllisesti vähintään 20 työntekijää:
- yt-neuvottelut on käytävä ennen kuin
työnantaja tekee lomautusta koskevan päätöksen
- yt-neuvottelut on käytävä, kun työnantaja
harkitsee toimenpiteitä, jotka saattavat johtaa yhden tai useamman työntekijän
irtisanomiseen, lomauttamiseen tai osa-aikaistamiseen taloudellisilla tai
tuotannollisilla perusteilla
Lomautuksesta
on tehtävä seuraavat ilmoitukset:
- Työnantajan on annettava työntekijöille
selvitys lomautuksesta mahdollisimman nopeasti lomautustarpeen tullessa
hänen tietoonsa
- Henkilökohtainen lomautusilmoitus
on annettava työntekijälle viimeistään 14 päivää ennen lomautuksen alkua,
ellei työehtosopimuksella ole toisin sovittu
- Lomautusilmoitus on annettava tiedoksi myös
lomautettavien työntekijöiden edustajille
- Työnantajan on työntekijän
pyynnöstä annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, josta on käytävä
ilmi ainakin lomautuksen syy, alkamisaika ja sekä lomautuksen kesto tai
sen arvioitu kesto
Lisätietoja
saa linkeistä oikealla.