Nuorten palkkatuki Sanssi
Haluatko yritykseesi nuoren, innostuneen työntekijän, joka tuo ison osan palkastaan mukanaan? Työllistä Sanssi-nuori.
Mikä on Sanssi-kortti?
Sanssi-kortti on työ- ja elinkeinotoimiston myöntämä työllistämisseteli. Sanssi-kortti voidaan myöntää nuorelle, vastavalmistuneelle työnhakijalle.
Sanssi-kortti osoittaa työnantajalle, että kyseisen nuoren palkkakustannuksiin voidaan myöntää palkkatukea.
Palkkatuen saamiseksi työnantajan pitää tehdä hakemus palkkatuesta TE-toimistoon hyvissä ajoin ennen suunniteltua työn aloittamista.
Millainen tuki?
- Tuki on korkeintaan 670 euroa kuukaudessa enintään kymmeneksi kuukaudeksi. Summan suuruus kuukaudessa riippuu tehtyjen työpäivien määrästä. Tuki on 31,36 euroa päivässä, jos työaika on vähintään 85 prosenttia alan säännöllisestä työajasta.Tukea maksetaan enintään viideltä päivältä kalenteriviikossa.
- Palkkatuki on tuen saaneelle työnantajalle (kotitaloutta lukuun ottamatta) veronalaista tuloa.
- Maksettuihin palkkoihin liittyvät samat työnantajavelvollisuudet kuin muihinkin palkkoihin.
- Nuorelle maksettavan palkan pitää olla työehtosopimuksen mukainen.
Miten palkkaan Sanssi-nuoren?
1. Tarkista palkkatuen myöntämisen ehdot
Millainen työsuhde?
- Solmittava työsuhde voi olla määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva tai oppisopimuskoulutukseen pohjautuva.
- Osa-aikainen tai kokoaikainen
- Oppisopimuskoulutukseen tukea voi saada koko koulutuksen ajan.
- Nuorelle pitää maksaa työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
Kuka voi saada tuen ja kuka voi työllistää?
- Sanssi-kortin voi saada alle 30-vuotias, vastavalmistunut nuori, joka on rekisteröitynyt työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistossa. Myös peruskoulun ja lukion suorittaneet nuoret ovat vastavalmistuneita, mutta heitä kannustetaan ensisijaisesti jatko-opintoihin.
- Sanssi-korttia ei voi saada alle 17-vuotias, koska alle 17-vuotias ei voi rekisteröityä työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon.
- Nuorelta edellytetään kuuden kuukauden työttömyysjaksoa, jos hän työllistyy yritykseen määräaikaiseen työsuhteeseen. Muissa tapauksissa näitä työttömyysjaksoja ei edellytetä.
- Sanssi-työnantaja voi olla yksityisyritys, pienyritys, yhdistys, säätiö, järjestö tai kunta – melkein mikä tahansa, mutta ei valtio.
Ota huomioon myös, että palkkatukea ei myönnetä, jos
- työnantaja on hakemuksen jättämistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä samoista tai samanlaisista tehtävistä tai lyhentänyt heidän työaikaansa ja edellä mainitut toimet eivät ole palkkatuen myöntämishetkellä päättyneet,
- tukeen perustuva työhön ottaminen aiheuttaisi työnantajan palveluksessa olevien muiden työntekijöiden tai heidän työolosuhteidensa tai etuuksiensa huonontumisen,
- työnantaja saa tuella palkattavan henkilön palkkaamiseen samalta ajalta muuta valtion tukea lukuun ottamatta oppisopimuksen perusteella maksettavaa koulutuskorvausta.
2. Ota yhteyttä TE-toimistoon
TE-toimistossa neuvotaan Sanssi-nuoren palkkaamisessa.
Jos sinulle ei ole tiedossa sopivaa nuorta, jolla on Sanssi-kortti, voit kysyä TE-toimistosta ehdokkaita.
3. Tee palkkatukihakemus TE-toimistoon
TE-toimistossa tarkistetaan palkkatuen myöntämisehdot. Nuoren työnhakutilanteessa esittämä Sanssi-kortti ei riitä tuen saamiseksi, vaan palkkatukihakemus tulee täyttää.
Palkkatuen hakemiseen tarvitset
- hakemuksen palkkatuesta (ks. linkit oikealla),
- kaupparekisteriotteen (alle kolme kuukautta vanha),
- todistuksen verojen maksamisesta (verotoimistosta) ja
- yhdistys- tai säätiörekisteriotteen.
4. Työsuhde voi alkaa, kun TE-toimisto on myöntänyt palkkatuen

Testaa tästä, voitko palkata Sanssi-kortin hankkineen nuoren (testi aukeaa erilliseen ikkunaan).
Vastaa kaikkiin kysymyksiin ja klikkaa testitulosta. Saat vastauksen heti. Sen jälkeen toimi ohjeen mukaisesti.
Tulostettava versio