Siirry suoraan sivun sisältöön
Pienennä tekstiä
Suurenna tekstiä
 
 
Etusivu  |  Työnhakijan palvelut  |  Työnantajan palvelut  |  Työsuhdeasiat  |  Koulutus ja ammatinvalinta  |  Yrittämisen tuki  |  Työ- ja elinkeinotoimistot  | 
 

Olet sivulla:   Etusivu  «  Työ- ja elinkeinotoimistot  «  Uutiset  «  Vuorotteluvapaa vakinaistuu v. 2010 alusta

Vuorotteluvapaa vakinaistuu v. 2010 alusta

Vuorotteluvapaajärjestelmästä tulee pysyvä vuoden 2010 alusta. Vuorotteluvapaalakiin ei ole tulossa muita muutoksia.

Vuorotteluvapaalla työntekijä vapautuu määräajaksi työstä ja työnantaja palkkaa vastaavaksi ajaksi työ- ja elinkeinotoimistossa työttömänä työnhakijana olevan henkilön.

Vuorotteluvapaalla oleva saa vuorottelukorvausta. Ansioturvan vuorottelukorvaus oli vuonna 2008 keskimäärin 965 euroa kuukaudessa.

Vuorotteluvapaa rahoitetaan niin, että peruspäivärahan suhteellisen osuuden maksaa valtio ja loppuosa rahoitetaan työnantajan ja palkansaajien työttömyysvakuutusmaksulla sekä työttömyyskassojen jäsenmaksuilla.

Vuodesta 1996 alkaen vuorotteluvapaan on aloittanut lähes 160 000 henkilöä.

Lisätiedot työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteesta, linkki oikealla.

Tulostettava versioTulostettava versio

 
Palaute | Sivukartta | Tietoa mol.fi-palvelusta
© Työ- ja elinkeinoministeriö | Sivu päivitetty 26.11.2009
Sivun ylälaitaan