Olet sivulla: Etusivu « Ministeriö « Tiedotteet « 516,7 miljoonaa euroa työvoimapolitiikan alueelliseen toteuttamiseen
8.2.2007
Hallitus jakoi tänään 8. helmikuuta valtion talousarviossa olevan 516 711 000
euron määrärahan työvoimapolitiikan toteuttamiseen alueille. Tästä summasta
työvoima- ja elinkeinokeskukset saivat 492,9 miljoonaa euroa. Työministeriön
käyttöön osoitettiin 15,8 miljoonaa euroa. Työvoimapoliittiseen
aikuiskoulutukseen osoitettiin myöntämisvaltuutta 102,6 miljoonaa euroa ja
työministeriön käytettäväksi valtuutta jätettiin 7,4 miljoonaa euroa.
Myöntämisvaltuuden avulla voidaan tehdä pitkäkestoisia sopimuksia koulutuksen
hankinnasta. Lisäksi hallitus jakoi TE-keskuksille 21,0 miljoonaa euroa
työllisyysperusteisia investointimäärärahoja.
Työvoimapolitiikan toimeenpanon määrärahasta jätettiin jakamatta 8 miljoonaa
euroa, jotka käytetään rakennemuutospaikkakunnilla suuria työpaikkamenetyksiä
ja muita haittoja korvaaviin toimenpiteisiin. Valtioneuvosto on erikseen 1.
helmikuuta jakanut alueittain 1 975 000 euroa tästä määrärahasta.
Työvoimapolitiikan määräraha jakaantuu kolmeen osaan eli työvoimapoliittisen
aikuiskoulutuksen hankintamäärärahaan, työllistämistukimäärärahaan ja julkisen
työvoimapalvelun erityistoimien määrärahaan.
Määräraha lisääntyi vuodesta 2006 yhteensä 2,0 prosenttia. Alueellisessa jaossa
painotettiin erityisesti työttömien ja vaikeimmin työllistyvien määrää ja
työttömyysastetta. Korkean työttömyysasteen alueet saavat suhteellisesti
enemmän resursseja. Jakoon on vaikuttanut myös alueen uusien avointen
työpaikkojen ja työvoiman määrä. Vaikeasti työllistyvien määrän painoarvoa on
lisätty edelliseen vuoteen verrattuna.
Työvoimapolitiikan määrärahat jakautuivat TE-keskuksille seuraavasti:
Uusimaa 92,6 miljoonaa euroa, Varsinais-Suomi 37,5 miljoonaa euroa, Satakunta
27,4 miljoonaa euroa, Häme 38,3 miljoonaa euroa, Pirkanmaa 45,2 miljoonaa
euroa, Kaakkois-Suomi 38,7 miljoonaa euroa, Etelä-Savo 18,4 miljoonaa euroa,
Pohjois-Savo 26 miljoonaa euroa, Pohjois-Karjala 30 miljoonaa euroa,
Keski-Suomi 35,2 miljoonaa euroa, Etelä-Pohjanmaa 13,7 miljoonaa euroa,
Pohjanmaa 14,6 miljoonaa euroa, Pohjois-Pohjanmaa 39,3 miljoonaa euroa, Kainuu
1,7 miljoonaa euroa ja Lappi 34,5 miljoonaa euroa.
Määrärahaan sisältyy 16,1 miljoonaa euroa työllistymisen ja muutosturvan
toimintamallin mukaiseen työvoimakoulutuksen hankintaan, starttirahaan ja
muuttoavustukseen. Lisäksi Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin
TE-keskuksille jaetaan yhteensä 4,5 miljoonaa euroa alueellisten
työttömyyserojen tasaamiseksi.
Työllisyysperusteisilla investointimäärärahoilla tuetaan alueellista
työllisyyttä
Työllisyysperusteisiin investointeihin osoitettu myöntämisvaltuus jaettiin
työvoima- ja elinkeinokeskuksittain. TE-keskuksille myöntämisvaltuutta
myönnetään 21 miljoonaa euroa ja työministeriön käytettäväksi jätetään 5,7
miljoonaa euroa. Lisäksi valtioneuvosto on jo 1. helmikuuta erikseen jakanut
myöntämisvaltuutta 8 miljoonaa euroa käytettäväksi investointeihin
rakennemuutospaikkakunnilla.
Työllisyysperusteisilla investoinneilla tuetaan alueellista ja paikallista
työllisyyttä ja lievennetään työttömyyttä. Määrärahaa osoitetaan
osarahoituksena kuntien, kuntayhtymien ja muiden yhteisöjen
työllisyysperusteisiin investointeihin ja valtion rakennuttaville virastoille.
Rahoitettavien investointien rakennusaikaiset työllisyysvaikutukset ovat
arviolta 950 henkilötyövuotta, valmistumisen jälkeen toimintavaiheissa
arvioidaan syntyvän noin 900 uutta työpaikkaa. Lisäksi arvioidaan syntyvän
kasvusysäysvaikutuksia.
Työllisyysperusteisten investointimäärärahojen myöntämisvaltuudet jakautuvat
TE-keskuksittain seuraavasti:
Uusimaa 800 000 euroa, Varsinais-Suomi 1 000 000 euroa, Satakunta 2 000 000
euroa, Häme 1 500 000 euroa, Pirkanmaa 1 500 000 euroa, Kaakkois-Suomi 2 000
000 euroa, Etelä-Savo 1 500 000 euroa, Pohjois-Karjala 1 000 000 euroa,
Keski-Suomi 1 500 000 euroa, Etelä-Pohjanmaa 1 500 000 euroa, Pohjanmaa 1 200
000 euroa, Pohjois-Pohjanmaa 1 500 000 euroa, Lappi 4 000 000 euroa.
------------
Lisätietoja:
lainsäädäntöneuvos Pasi Järvinen, 010 60 48067, sähköposti
etunimi.sukunimi@mol.fi.