Työkokeilu työpaikalla

   *    Työkokeilun tavoitteena on löytää työkokeilijalle mahdollisimman hyvin soveltuva työ tai  koulutus.

   *    Työkokeilija voi tutustua eri ammatteihin ja työympäristöihin käytännössä ja arvioida omaa soveltuvuuttaan ennen työhön tai koulutukseen hakeutumista.  

 

Työkokeilu on hyvä väline, kun

   *    selvitetään ammatillista kiinnostusta

   *    arvioidaan henkilökohtaista soveltuvuutta 

   *    arvioidaan työalan sopivuutta  terveydentilan kannalta

   *    arvioidaan yleistä työssä suoriutumista

   *    arvioidaan työkyvyn alenemaa ja palkkatuen tarvetta ko. työssä 

   *    tuetaan työhönsijoittumista

Työkokeilun järjestäjä

   *    Työkokeilun järjestäjä voi olla valtion virasto tai laitos, kunta, kuntayhtymä, yhteisö (yritys), säätiö tai yksityinen elinkeinonharjoittaja (ei kotitalous).

   *    Työkokeilua ei voi toteuttaa työnantajalla, johon asiakas on työsuhteessa työkokeilusopimusta tehtäessä. Työkokeilija ei ole työsuhteessa toimenpiteen järjestäjään eikä työvoimatoimistoon. Työkokeilun järjestäjä ei saa sijoittaa kokeilijaa edelleen muun työnantajan työpaikalle.

   *    Työkokeilua ei voi toteuttaa sellaisissa tehtävissä, joista toimenpiteen järjestäjä on työkokeilun aloittamista edeltäneiden  yhdeksän kuukauden aikana tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut tai lomauttanut työntekijöitä tai joissa toimenpiteen järjestäjä työsopimuslain 7 luvun 11 §:n mukaisesti on muuttanut työntekijän työsuhteen osa-aikaiseksi.

   *    Työkokeilu ei saa aiheuttaa sen järjestäjän palveluksessa olevien työntekijöiden irtisanomisia tai lomautuksia taikka heidän työsuhteidensa ehtojen huonontumista eikä aiheuttaa työkokeilun järjestäjälle sellaista etua, joka vääristäisi kilpailua.

Työkokeiluaika

*    päivittäinen kesto vähintään neljä tuntia ja enintään kahdeksan tuntia

*    viikoittainen kesto voi olla enintään viisi päivää

*    enintään kuusi kuukautta samassa työkokeilupaikassa

Työkokeilusopimus
Ennen kokeilun alkamista työvoimatoimisto, työkokeilun järjestäjä ja henkilöasiakas tekevät yhdessä kirjallisen työkokeilusopimuksen, johon kirjataan:

-         toimenpiteen suoritusaika ja –paikka

-         toimenpiteen päivittäinen kesto

-         toimenpiteen viikoittainen kesto

-         tehtävät

-         yhteyshenkilö työpaikalla

Työvoimatoimisto ilmoittaa työkokeilusta myös luottamusmiehelle tai muulle henkilöstön edustajalle.

Toimeentulo

      *    Työkokeiluun osallistuvalle maksetaan työmarkkinatukea, työttömyyspäivärahaa tai harkinnanvaraista päivärahaa.

      *    Jos työkokeilija ei saa tai ei ole oikeutettu saamaan täyttä työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea, voidaan hänelle maksaa harkinnanvaraista, veronalaista päivärahaa (33,30 €/pv vuonna 2008)

      *    Työvoimatoimisto voi lisäksi maksaa työkokeilijalle verotonta ylläpitokorvausta 9 €/päivä matka- ja muiden ylläpitokustannusten korvaamiseksi.

 Korotettua ylläpitokorvausta 18 €/päivä voidaan maksaa, mikäli:

-         työkokeilu järjestetään työssäkäyntialueen ulkopuolella

-         työkokeilu järjestetään työssäkäyntialueella, mutta kotikunnan ulkopuolella ja se aiheuttaa majoituskustannuksia ja työkokeilija esittää vuokrasopimuksen tai muun luotettavan selvityksen majoituksen kustannuksista

-         riippumatta työkokeilun järjestämispaikasta työkokeilijalle aiheutuu erityisiä kuluja hänen vajaakuntoisuutensa vuoksi, esimerkiksi oman auton käyttö on välttämätöntä hänen vammansa vuoksi

 

Yleistä

    *    Työkokeilu ei ole työsuhde, eikä se kerrytä vuosilomapäiviä, ikälisiä eikä eläke-etuuksia.

    *    Työministeriö järjestää työkokeilijalle tapaturma- ja ryhmävastuuvakuutuksen.

    *    Työkokeilu ei voi tapahtua ulkomailla ulkomaisen työkokeilupaikan järjestäjän tehtävissä, eikä USA:ssa ja Kanadassa. Työvoimatoimisto selvittää lasten kanssa työskentelevien rikostaustan, jos työkokeilusuhde kestää vuoden aikana vähintään kolme kuukautta.

    *    Työkokeilun järjestäjä vastaa toimenpiteeseen osallistuvan työturvallisuudesta.

Palaute

Työkokeilupaikan järjestäjältä pyydetään lausunto työkokeilusta, mikä sisältää arvion henkilöasiakkaan soveltuvuudesta, koulutus- ja työvaihtoehdoista tai vajaakuntoisen työhön sijoittumisen mahdollisuuksista. Myös työkokeilijan oma palaute on tärkeä kokeilun onnistumisen arvioinnissa.